maanantai 15. helmikuuta 2016

Siivouspalveluiden tuottajat – yhteiskunnan hiljaiset supersankarit


Onko mielessäsi koskaan käynyt ajatus luovuttamisesta unelmiesi suhteen ja ryhtyväsi siivoojaksi, koska sehän on tunnetusti se yksi asia,  jonka kaikki osaavat tehdä? Entä oletko katsellut halveksivasti kuinka paikallisen kirjaston siivoojalta tuntuu kestävän ikuisuus siivota edes pieninkään alue kirjaston valtavasta lattiapinnasta? Kuinka hankalaa se voi oikein olla? Ymmärtääksemme paremmin siivouspalvelu työntekijöiden työtä läpi mielikuvitteellisen Maija Mallikappaleen päivän siivouspalvelu työntekijänä joka on työntekijänä pienessä siivouspalvelualan yrityksessä. Kertomus on kirjoittajan oma inhorealistinen fiktiivinen tuotos, tapahtumat eivät perustu todellisiin tapahtumiin.

 Töihin saavuttuaan Maija kuulee, että tänään ennen varsinaisia töitä on luvassa henkilöstön perehdyttämistilaisuus uusiin yrityksen ohjeistuksiin. Tilaisuuden pitää juuri valmistunut innokas restonomi, joka puhuu aihealueestaan hienoilla termeillä silmät hohtaen kertaakaan kysymättä mitään. Maija valitettavasti keskittyi mieluummin siihen kuinka esitys oli yrityksen keino sanoa että mikäli asiat eivät pikkuhiljaa parane on taas YT-neuvottelujen paikka. Siivouspalveluiden kilpailutuksissa isot firmat pystyivät näes polkemaan hintoja ja tätä kautta savustamaan pienemmät toimijat ulos toimialalta. Maijan mielestä uusi johtoportaan pikkutärkeä neitokainen kokoushuoneen edessä ei edistä yrityksen toimintaa millään osa-alueella. Tunnin kestävän koulutuksen aika kuluu kuin hidastetussa elokuvassa. Minuutit vierivät toinen toistaan hitaammin. Sitten tapahtuu jotain mielenkiintoista, yli-innokas tuore restonomi ilmoittaa yrityksen saaneen uuden kohteen, jonne Maijan työpanos tultaisiin jatkossa tarvitsemaan.

Perehdyttäminen on tullut tärkeäksi osaksi nykyajan yrityskulttuuria. Isoissa organisaatioissa perehdytyskansiot ja perehdyttäminen on otettu lisäksi uusien työntekijöiden kouluttamisprosessiin. Siivouspalveluiden suurissa kilpailutuksissa yritykset joilla on eniten pääomaa, pystyvät polkemaan väliaikaisesti tuottomarginaalejaan taatakseen sopimuskilpailun voiton. Siivouspalvelut ovat alati käytettäviä palveluita. Asiakas toivoo haluamansa siivoustason ja siivouspalvelun tarjoaja sitoutuu tarjoamaan sopimusta vastaavan siivoustason. Siivouspalveluiden organisoinnissa myös tehokas koulutus ja henkilökunnan motivointi lisää siivouspalvelutyöntekijöiden työtyytyväisyyttä ja tätä kautta myös siivoustulosta ja vähentää sairaspoissaoloja. Kilpailutuksissa on myös arvioitava hinnan lisäksi hinnalla saatavaa siivoustuloksen riittävyyttä suhteutettuna.

Uuden toimipisteen tiloissa käytetään kaikkia siivousmenetelmiä, aina kuivasiivouksesta pesuun asti, riippuen tilan puhdistuksen tarpeesta. Siivouksen laatua tultaisiin myös valvomaan Insta800-järjestelmällä sekä säännöllisillä Hygicult-testeillä. Tämä Maijalle merkitsi sitä että hänen tarvitsisi käydä vaihtamassa siivousvälineitään monta kertaa päivässä, joka vaikeuttaisi jo alkujaan liian tiukkaan lasketun työmäärän suorittamista halutussa ajassa. Uudessa toimipisteessä tultaisiin myös käyttämään erittäin tarkkaa siivouksen tarkastusmallia, joka valitettavasti Maijalle tarkoitti että hänen täytyy syödä siivoamisen ohessa saadakseen kaikki paikat puhdistettua riittävän huolellisesti. Uuden toimipisteen henkilökunta myös teki paikan siivoamisesta haastavaa ja hermoja raastavaa, sillä siivouspalveluiden työntekijöitä käskettiin kokoajan siirtymään pois tieltä, tai mikä pahempaa, heitä kohdeltiin kuin he eivät olisi olemassa ollenkaan.

Erilaisten siivousmenetelmien valinnassa on huomioonotettava siivottavan pinnan likaisuus, materiaali ja haluttu lopputulos, siivouspalvelut pidentävät myös pintamateriaalien käyttöikää ehkäisemällä niiden kulumista. Kuiva siivousmenetelmää käytetään lähinnä ylläpitosiivoukseen ja siihen nimensä mukaisesti käytetään kuivaa työvälinettä. Kostea ja nihkeä menetelmä eroavat toisistaan siivouksen jälkeen pinnalle jäävässä nesteen määrässä. Molemmilla menetelmillä pintaa ei kuitenkaan tarvitse kuivata. Märkä menetelmää käytetään perussiivoukseen ja pinta on kuivattava jälkikäteen. Asiakkaan tarvitsemaa siivouksen taajuutta sekä menetelmää vaihdellaan asiakkaan haluaman siivoustuloksen mukaan. INSTA 800 –järjestelmä tekee eri siivouskohteista vertailtavia keskenään toisten INSTA 800 –järjestelmällä arvostelluiden kohteiden kanssa. INSTA800 –järjestelmä pystytään yksilöimään asiakkaan tarpeen mukaan. Hygicult -testeillä voidaan arvioida konkreettisesti siivotun pinnan siivoustasoa ja näin näyttää asiakkaalle, että haluttu siivoustaso on pystytty tuottamaan. 

Asiakkaan turhan korkeat odotukset siivouspalveluiden tasosta liitettynä liian kovasti kilpailutettuun sopimukseen tekivät Maijan työnteosta lähes mahdotonta joka ikinen päivä. Ja mikä pahinta, Maijan arkeen kuului käyttää mitä inhottavampia kemikaaleja sisältäviä tuotteita, jotka aiheuttivat Maijalle päivittäin migreenejä. Näinpä ajan saatossa Maija alkoi ottamaan oikoteitä, toivoen hänen pääsevän läpi toimipisteessä viikoittain tehtävistä Hygicult-testeistä sekä kuukauden välein tehtävistä luminometri-testeistä. Työmotivaation Maija huomaa kadottaneen kokonaan ja päivän parhaan hetken olevan töistä pääsy. Tämän Maija itsetiedostavana ihmisenä huomaa ja ottaa asian puheeksi esimiehen kanssa. Esimiehen kanta asiaan on jo ennestään tuttu, kyllä se siitä ja taputus selälle. Maija on saanut tarpeekseen. Niinpä hän turruttaa itsensä kaikelle tälle ja koittaa toimia parhaansa mukaan välikätenä yrityksen ja siivouspalveluiden tilaajan välillä koskaan valittamatta, suorittaen työtehtävänsä niin hyvin kuin mahdollista, tiukassa ympäristössä selviytyen päivästä päivään. Maija on se sankari, jonka Suomi tarvitsee, ei se jonka Suomi ansaitsee.

Muita siivouksen konkreettisen laadun mittaamiseen käytettyjä menetelmiä ovat luminometri, Clean Card, UV-lamppu ym. Käytetyn laadun mittarin valinta perustuu haluttuun tarkkuuteen ja tuloksien haluttuun aikarajaan.

 Toivottavasti Maija Mallikappaleen lyhykäinen tarina auttoi teitä ymmärtämään edes hieman sen ihmisen mieltä jonka luultavasti ohitatte päivittäin katsomatta silmiin, välttäen kuin ruttoa, joka päivästä toiseen tekee tästä maastamme paremman paikan asua.Tehtävänä voisin teille lukijoille antaa siivousammattilaisen tervehtimisen kun seuraavan kerran sellaisen näet.

 Jaakko Iittainen

Lähteet:
Korhonen, E. 2011. Kunnon siivous parantaa sisäilmaa.Väitöstutkimus.
Insta 800. 2012. Suomen standardisoimisliitto
Insta 810 laatu. 2013. Suomen standardisoimisliitto
SSTL.2009. Siivoustyön käsikirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti