Ravintola-alan työntekijöiden suusta kuuluu jatkuvasti valituksia erilaisista kivuista ja säryistä. Ne voivat johtua monista eri asioista ja syistä, mutta suurin osa vaivoista johtuu ainoastaan huonosta työergonomiasta.
Ergonomia
sana tulee kreikankielen sanoista ergo = työ ja nomos = luonnonlait. Hyvän
ergonomian päätavoite on ylläpitää ja edistää ihmisen terveyttä, työkykyä ja
hyvinvointia. Ergonomian avulla pyritään parantamaan työntekijöiden työtapoja
ja -asentoja. Lisäksi työvälineet suunnitellaan työntekijälle sopivaksi ja
apuvälineiden avulla pyritään vähentämään työn haitallista kuormitusta.
Työturvallisuuslaki
velvoittaa esimiestä ergonomiaan liittyvissä asioissa:
24 §
Työpisteen ergonomia, työasennot ja työliikkeet
Työpisteen rakenteet ja käytettävät työvälineet on valittava, mitoitettava ja sijoitettava työn luonne ja työntekijän edellytykset huomioon ottaen ergonomisesti asianmukaisella tavalla. Niiden tulee mahdollisuuksien mukaan olla siten säädettävissä ja järjestettävissä sekä käyttöominaisuuksiltaan sellaisia, että työ voidaan tehdä aiheuttamatta työntekijän terveydelle haitallista tai vaarallista kuormitusta. Lisäksi on otettava huomioon, että
1) työntekijällä on riittävästi
tilaa työn tekemiseen ja mahdollisuus vaihdella työasentoa;
2) työtä kevennetään tarvittaessa
apuvälinein;
3) terveydelle haitalliset käsin
tehtävät nostot ja siirrot tehdään mahdollisimman turvallisiksi, milloin niitä
ei voida välttää tai keventää apuvälinein; ja
4) toistorasituksen työntekijälle
aiheuttama haitta vältetään tai, jollei se ole mahdollista, se on
mahdollisimman vähäinen.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä työpaikan työolosuhteiden, työssä käytettävien koneiden, muiden työvälineiden, apuvälineiden ja muiden laitteiden turvallisuusvaatimuksista sekä käsin tehtävien nostojen turvallisesta suorittamisesta.
(Finlex, työturvallisuuslaki
2002)
Ravintola-alalla
työtehtävät vaihtelevat, joten työntekijä kuormittuu yleensä monipuolisesti.
Ravintolatyössä kuormitusta aiheuttavat esimerkiksi seisominen, käveleminen,
kiire, nostaminen, kantaminen, hankalat työasennot ja vaihtelevat lämpöolot.
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat ravintoloissa työskentelevien suurin
kompastuskivi, sillä ne ovat alan suuri ammattitautiryhmä. Lisäksi tules -sairaudet johtavat yleensä ennenaikaiseen työkyvyttömyyteen ja ovat runsas sairaslomapäivien
kerryttäjä. Hyvä ergonomia on siis kuormittavassa työssä suuressa roolissa ja
sen avulla pyritään ehkäisemään tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Toinen
ravintola-alan kauhu on huono nostotekniikka, mikä aiheuttaa paljon erilaisia
selkävaivoja kuten revähdyksiä. Käsin tehtävissä nostoissa tapahtuu myös paljon
tapaturmia, joita on esimerkiksi taakasta saatavia viiltohaavoja, raajojen
jäämistä puristuksiin taakan alle tai taakan putoamista varpaille. Oikeaa
nostotekniikkaa on havainnollistettu alla olevassa kuvassa.
Ergonomia on
aina kokonaisvaltaista ja jo pienilläkin asioilla pystytään parantamaan sitä.
Kun ergonomiset seikat huomioidaan jatkuvasti ja työskentelyä kehitetään
työntekijälle sopivaksi, on työssä viihtyminen ja jaksaminen huomattavasti
parempaa. Ergonomia ei pyri vain työn turvallisuuteen tai minimoimaan
kuormitusriskit, vaan se auttaa työn sujuvuudessa, tuloksellisuudessa ja työn
laatu paranee.
Linkkejä
ergonomisiin ratkaisuihin ravintolassa:
Miisa Järvinen
Lähteet:
Työturvallisuuskeskus
TTK, Ravintolatyön ergonomia ja apuvälineet (2010)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti